Uutiset 1.2.2023 06:00

Eloisan järjestöavustus-hakemuksista päätetään 15.2.2023

Toimitus

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta käsitteli 25.1. kokouksessaan järjestöavustuksia. Asia päätettiin jättää kokouksessa pöydälle, sillä lautakunta haluaa vielä lisäselvityksiä järjestötoiminnan rahoituksesta.

Lautakunta päätti, että varsinaiset päätökset avustuksista tehdään seuraavassa kokouksessa 15.2.2023. Lautakunta myös edellyttää, että vakiintuneet järjestöavustukset turvataan.

Lautakunta haluaa vielä lisäselvityksiä siitä, pystytäänkö vakiintuneiden järjestötoimijoiden vuoden 2023 rahoitus turvaamaan saman tasoisena, kuin mitä se oli vuonna 2022. Aluevaltuuston päätöksellä järjestöavustuksiin on varattu yhteensä 600 000 euroa vuodelle 2023.

Kadonneesta, hakuajalla jätetystä hakemuksesta voi ilmoittaa edelleen 3.2. saakka. Eloisa tiedotti aiemmin 20.1. järjestöavustuksiin liittyen, että kaikki 29.11.−16.12.2022 hakuajalla lähetyt hakemukset eivät ole saapuneet perille.