Pääkirjoitus 14.6.2023 06:00

Hyvä kesä tulossa

Markku Leskinen

Kesäkausi saatiin virallisesti käyntiin Rantasalmella. Kesäkauden avajaiset museon pihapiirissä onnistuivat upeasti. Sää oli mitä parhain ja aurinkoakin oli sopivasti tarjolla. 

Väkimäärää oli vaikea arvioida, koska alue oli laaja. Kulttuurikoordinaattori Eija Guttormsenin kanssa arvioimme lukumääräksi noin 300. Tunnelma oli leppoisa. Tapahtumassa pääsi kokeilemaan puujaloilla kävelyä ja golfia. Kanat ja lampaat saivat ansaittua huomiota. Riemua riitti, kun lapset kirmailivat suurten saippuakuplien perässä. Tanhuryhmä esiintyi ja kävelyketjuun pääsi osallistumaan kaikki halukkaat. Yrittäjien letut maistuivat ja peräkärrykirppislöytöjä tehtiin. SPR ja Ernesti olivat näkyvästi esillä. Nuoret lauloivat pari laulua. Nuoremman polven yrittäjyyden esimerkkinä hääri DJ Ukko Pylväinen. Niin se on, että nämä yhteisölliset tapahtumat ovat Rantasalmelle tärkeitä tilaisuuksia. 

Hyvän näkemiseen tarvitaan tietynlaista silmää. On huomattava yltäkylläisestä havaintojen maailmasta ne arvokkaat yksityiskohdat. Hyvän tekeminen toisille tuottaa itsellekin hyvän mielen. Myönteinen elämänasenne oli kertomuksen perusteella myös Barbara Bernhardtilla. Uskoa pienten kuntien elinvoimaisuuteen koetellaan nykyään monelta suunnalta. Pärjäämiseen tarvitaan tahtoa ja älykästä sopeutumista. Välillä tarvitaan sisua.