Kulttuuri 1.11.2023 06:00

Kirjaimmeiset tulevat taas

Toimitus

Kirjallisuusmatinea Kirjaimmeiset kylässä järjestetään tuttuun tapaan kunnantalolla ensi viikolla. Erkki Liikasen haastateltavina ovat kirjailijat Katja Kettu, Sirpa Kähkönen, Hannu Lahtonen, Satu Rämö, Arttu Tuominen ja Kjell Westö.

Katja Ketun uutuuskirja Erään kissan tutkimuksia käsittelee lapsettomuutta. Kirjailija saa keskenmenon, mikä saa hänet tarttumaan menneisyyteen ja ikiaikaisiin syntysanoihin. 

Myös Sirpa Kähkösen 36 uurnaa kertoo menetyksestä. Kähkönen pysähtyi kuolleen äitinsä Riitan päiväkirjojen äärelle, joista piirtyi hyvin erilainen ihminen, jonka hän oli oppinut tuntemaan.

Hannu Lahtonen on kirjoittanut elämänkerran säveltäjä Kalevi Ahosta. Maailma on musiikissa -- Kalevi Ahon elämää ja tekoja - kirja tutustuttaa lukijat Ahon tinkimättömään musiikilliseen ajatteluun ja elämään.

Satu Rämön Jakob on kolmas osa Hildur-dekkarisarjaa. Arttu Tuomisen Delta- sarjan viides osa Vapahtaja on yhteiskunnallinen rikosromaani. Se liikkuu syrjäytyneiden maailmassa: öisillä kaduilla, siltojen alla ja yömajoissa. Entä mitä sota tekee ihmiselle, elämälle, rakkaudelle? kysyy Kjell Westön romaani  Molly & Henry.

Suomalainen kirjakauppa myy kirjailijavieraiden uutuusteoksia, joihin saa omistuskirjoituksen. Edellä mainittujen kirjojen lisäksi myytävänä on myös Rantasalmenkin historiasta kertova, Perttu Immosen tietokirja Suomainen historia.

Nuorten kahvila Vohveli on avoinna kunnantalon kahviossa ennen kirjailijahaastatteluja sekä sen jälkeen. Jos et pääse paikalle, matinea on mahdollista katsoa striimattuna Lumme-kirjastojen YouTube-kanavalla. Tilaisuuden striimaa Rantasalmen lukion studiotekniikan linja.

Marjut Vainio