Pääkirjoitus 18.1.2023 06:00

Kohti eduskuntavaaleja

Markku Leskinen

Kevään eduskuntavaalit ovat nyt poliittisesti kiemuraiset. Viimeaikainen puheenjohtajien keskustelu ei lupaa hyvää. Jo nyt vedetään jyrkkiä linjauksia ja rajoituksia hallitusyhteistyölle. J.K. Paasikiven aforismi ”Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen” sopisi olla valtakunnan poliitikkojen mielessä, kun aletaan miettimään sisäpolitiikan painotuksia. Rantasalmikin tulee elämään läpi tämän politiikan seuraukset.

Tosiasiain tunnustamisen soisi tulevan esille myös puolueiden vaalilupauksissa. Kova tosiasia on, että olemme velkaantumassa huolestuttavaa vauhtia. Tämän takia talouspolitiikkaan liittyvät linjaukset ovat niitä, joita tulee kuunnella herkällä korvalla. Suomalainen vaalitapa on ensisijaisesti puolueperustainen listavaali. Sen takia puolueiden vaaliohjelmat ja -teemat ovat sisällöllisesti tärkeitä. Vaalien jälkeen laaditaan hallituksen hallitusohjelma. Siinä haetaan yhteistä suuntaa lähivuosille. Rantasalmen kannalta hallitusohjelman soisi todennäköisissä säästötalkoissa perustuvan muuhunkin malliin kuin keskittämiseen.

Rantasalmella on uskottava tulevaisuuteen ja omaan tekemiseen. Suunnitelmallinen markkinointi- ja elinvoimatyö kuntastrategian viitoittamalla tiellä tosiasiat tunnustaen on viisasta juuri nyt.