Kulttuuri 8.2.2023 06:00

Puhallinorkesterin kevät vauhtiin

Toimitus

Rantasalmen Puhallinorkesteri aloittaa konserttikevään ensi viikon lauantaina tutulla ja massiivisella Euromusa–konsertilla Tornado-salissa. 

Yksitoista tuntia kestävässä tapahtumassa esiintyvät useimmat puhallinorkesterin omat orkesterit sekä koulun bändit ja illan päätteeksi Rantasalmen bändimaailman koko kirjo. 

Aamuyhdeltätoista alkavaan kokopäiväkonserttiin sisältyy muidenkin soittoryhmien, laulajien  ja soolosoittajien musiikkiesityksiä sekä tanssiesityksiä.

– Tavan mukaan Euromusa tarjoaa ensimmäiset maistiaiset kevään musikaalista, tiedottaa puhallinorkesteriyhdistyksen toiminnanohjaaja Petteri Koskikallio yhdistyksen kevätkirjeessä.

Tänä vuonna musikaali on aidosti rantasalmelainen kantaesitys Screamhill. Musikaalin ovat käsikirjoittaneet Katja ja Jari Pylväinen ja sen ohjaa Tuomo Salmela

Salissa tai sohvalla

Euromusaan voi tulla paikanpäälle Tornadolle koko päiväksi, osaksi päivää tai pistäytyä konserteissa päivän mittaan monta kertaa. Euromusa myös striimataan, joten menoa Torniksella voi seurata kotisohvaltakin joko suorana tai tallenteena.

Lähempänä kesää puhallinorkesterin orkesterit esiintyvät 1.5. Vappukonsertissa. Toukokuun lopulla on luvassa AIV-orkan, Aikuisten Viihdeorkesterin 20-vuotisjuhlakonsertti. Muista mahdollisista kevätyllätyksistä yhdistys tiedottaa tapahtumakalenterissa.

Petteri Koskikallio muistuttaa, että orkesteria ja nuorisoteatteria on mahdollista tukea rahallisesti ryhtymällä yhdistyskummiksi. Tukijakummeja kerätään parhaillaan vuodelle 2023. 

Yhdistyskummien nimet julkaistaan muun muassa esitysten käsiohjelmissa ja orkesterin koti- ja fb-sivuilla. Kummina voi olla yksityishenkilö tai yritys. Orkesterin perinteinen tukemisen muoto, pehmopaperimyynti on käynnissä 18.2. saakka. Paperitilauksia ottavat vastaan kaikki harrastajat.