Urheilu 5.4.2023 06:00

RaJu Teamin U14-joukkue taisteli sarjansa mestaruuteen

Terhi Piispa-Helisten

RaJu Team U14-joukkueen kausi huipentui lauantaina, kun Varkaudessa pelatussa finaalissa vastaan asettui SaPKo. Curling-turnauksen vuoksi peliä ei voitu pelata omassa hallissa Rantasalmella, mutta Varkauteen oli järjestetty ilmainen fanikuljetus niin Rantasalmelta kuin Juvaltakin. Peliä saapui katsomaan 160 katsojaa ja molempien joukkueiden kannattajia oli kannustuksesta päätellen paikalla mukava määrä. Tunnelma hallissa olikin katossa ja ilmassa oli hurmosmaista kannustusta omille suosikeille.

Peli tiedettiin jo ennakkoon tiukaksi, sillä kauden keskinäiset kamppailut olivat päättyneet kahdesti tasapeliin ja kerran SaPKon niukkaan voittoon. Kauden ensimmäistä voittoa SaPKosta lähdettiin siis hakemaan! Ensimmäinen erä oli kotijoukkueelle hankala ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tappioasemassa 2-4. Erätauolla joukkueen taistelutahto oli saatu heräämään ja toinen erä menikin selvästi RaJu Teamin nimiin. Joukkue taituroi peräti viisi maalia ja piti oman päänsä puhtaana – toisen erän päätteeksi lukemat olivat 7-4.  Kolmannessa eräss ä RaJu Teamin maalivahti Miro Kukkoselle kertyi peräti 24 torjuntaa, joten yrityksen puutteesta vastustajaa ei ainakaan voi syyttää. Molemmat joukkueet tekivät kolmannessa erässä maalin, joten jännittävä ottelu päättyi kotijoukkueen mestaruusjuhliin loppulukemin 8-5. RaJu Teamin pistemiehet olivat Jami Piispa 1+3, Miika Pesonen 1+3, Vili Sistonen 2+0, Aaro Lappalainen 2+0, Otto Lappalainen 1+1 sekä Joel Paunonen 1+0.

Kymi-Saimaan U14 AA-sarjassa oli mukana syyskaudella RaJun lisäksi viisi joukkuetta ja kevätkaudella pelattiin yhdistettyä ikäluokkien U14/U13 AA-runkosarjaa peräti kahdentoista joukkueen voimin. RaJu Team päihitti sarjassaan isojenkin kaupunkien joukkueita, sillä mukana olivat mm. Lappeenrannan SaiPa, Mikkelin Jukurit ja Imatran Ketterä.

RaJu Team voitti myös viime vuonna sarjansa (Kymi-Saimaa U13 AA) mestaruuden ja silloinkin finaali pelattiin SaPKoa vastaan. Seitsemän kautta yhdessä pelanneen joukkueen lauantainen finaali saattoi olla heidän viimeinen yhteinen pelinsä, sillä joukkueen saaminen kasaan ensi kaudeksi näyttää epävarmalta.

Nämä mestaruudet osoittavat, että yhdessä tekemällä kaikki on mahdollista. Hyvä pojat!

Näytä mainos