Pääkirjoitus 17.1.2024 06:00

Tulevaa kohti

Markku Leskinen

Moni rantasalmelainen yritys on saanut uudet vetäjät. Tässä lehden numerossa esitellään uusi apteekkari ja hirsitaloyrittäjä. Aikaisemmin on esitelty uudet K-kauppiaat. Hirsitalojutussa mainittu Kotona Manor tuo uutta matkailuyrittäjyyttä kuntaan. Nämä ovat hyviä yritysuutisia!

Kannattavan liiketoiminnan jatkuvuus edellyttää monen eri tekijän loksahtamista kohdalleen. Ihmiset ja rahoitusmekanismit ovat löytäneet toisensa. Yrityskaupat ja sukupolvenvaihdokset kuuluvat liike-elämään, siksi niiden suunnittelua ja toteuttamista tuetaan monin eri keinoin. 

Yrittäjyyteen liittyy erilaisia riskejä. Hyväkin idea voi osoittautua hudiksi, kauppa ei käy eikä kassa kilise. Yksinyrittäjän taloudelliset riskit ovat usein henkilökohtaisia ja jo vähän isommilla yrityksillä sen jakavat velan takaajat sekä sijoittajat. Kannattava liiketoiminta on todellista moniosaamista!

Markkinoiden muutokset ovat yrityksille ulkoisia uhkia, joiden kanssa pärjääminen kertoo strategisesta ketteryydestä. Silloin uhat havaitaan ajoissa ja niihin reagoidaan nopeasti. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty! 

Tuottavuutta tehostetaan eri keinoin, jotta kassaan jäisi enemmän pelivaraa pahojenkin aikojen varalle. Kassan hupeneminen johtaa nopeasti maksukyvyttämyyteen ja siten yrityksen konkurssiin. Moni toimiala läpikäy nyt vaikeita aikoja. 

Strategiseen mittaamiseen kannattaisi panostaa pitkäjänteisesti, jotta yrityksissä tiedettäisiin faktaperustaisesti missä mennään. Tämän hetken ymmärrys riskeistä, strategisesta tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta eivät kuitenkaan riitä, vaan lisäksi tarvitaan tulevaisuuteen katsovaa visionääristä mittaamista. Silloinkin toteutunut tilanne voi olla muukin kuin etukäteen tarkastellut vaihtoehdot. 

Signaalia vai hälyä, siinä pulma? Tanskassakin juhlittiin kuningas Fredrik X:ttä. Sisälsikö pusu puolisolle signaalia?