Uutiset 31.5.2023 06:00

Yritysryhmähankkeessa syntyivät matkamuistoiksi sopivat norppatuotteet

Jenna Olin

Kaksi sulkavalaista ja kaksi rantasalmelaista yrittäjää pistivät hynttyyt yhteen pari vuotta sitten, kun he lähtivät mukaan Leaderin rahoittamaan Yritysryhmä-hankkeeseen.

Hanke sai alkunsa, kun rantasalmelaisen hyvinvointialan yrityksen KatinUnelmien Kaarina Kovanen järjesti tapaamisen Leaderin edustajan kanssa Rantasalmella selvittääkseen yrittäjien rahoitusmahdollisuuksia. Tapaamiseen osallistui myös muita rantasalmelaisia yrittäjiä, jotka eivät lähteneet mukaan Yritysryhmä-hankkeeseen.

Tapaamisen tiimoilta Kovanen otti kuitenkin yhteyttä toiseen rantasalmelaiseen yrittäjään, ILONAN Anna-Leena Wilkmaniin, joka oli halukas lähtemään mukaan hankkeeseen. Koska mukaan tarvittiin vähintään kolme yrittäjää tai yritystä ja yrittäjiä oli mahdollista saada mukaan yli kuntarajojen, saatiin Wilkmanin ystävä Lauran Ommelluksen Laura Pöyhönen. Lisäksi Kovanen kysyi mukaan Kauneushoitola Anisian Inka Iljinia.

– Näin meitä oli mukana kaksi saman alan yrittäjää, Kovanen perustelee.

Mainos- ja markkinointitoimisto Kuulu vastasi koulutuksen sisällöstä ja hankkeen koordinoinnista Rantasalmen kunnan yrityskoordinaattori Antero Peiponen.

– Ilman Anteron työpanosta hanke ei olisi onnistunut, yrittäjät kiittävät.

Yritysilmeet uusiksi

Hanke piti sisällään sekä yhteisiä että yrittäjien omia hankkeita. Kaikille yhteistä oli somekoulutus, jossa opeteltiin muun muassa Facebook-mainosten tekemistä. Uuden yritysilmeen suunnittelu ja liiketilojen ikkunoiden teippauksen uuden brändin mukaisesti koskivat kaikkia yrittäjiä lukuun ottamatta Lauran Ommellusta.

– Ideoimme yhdessä kuopiolaisen mainostoimisto Call To Actionin kanssa. Sieltä suunnittelija laittoi ehdotuksia meille ja niitä sitten vatkattiin, Iljin kertoo.

– Varsinkin liiketilojen teippaukset ovat hyvät ja näkyvät. Kyllä sen heti huomaa, kun ne ovat ammattilaisen tekemät ja tyylikkäät, Wilkman kehuu.

Yhteishankkeisiin kuului myös vierailu Jyväskylän Kädentaitomessuilla huhtikuussa. Pöyhönen ja Wilkman olivat messuilla näytteilleasettajina. Iljin ja Kovanen taas osallistuivat messukävijöiden roolissa.

– Saimme ensimmäisiä tuotteita uudesta Sininen Saimaa -kuosista myytyä. Ne saivat hyvää palautetta, Pöyhönen sanoo.

Haaveesta totta

Myös norppa-aihe kosketti kaikkia yrittäjiä yhteisissä hankkeissa. Tekstiilipuolelta Pöyhösen ja Wilkmanin projektina oli erilaisten norppa-aiheisten myyntituotteiden suunnittelu Sininen Saimaa -kuosin pohjalta. Kuosin tekstiiliyrittäjille suunnitteli rantasalmelainen kuvittaja Katriina Kaija.

– Halusimme, että suunnittelija olisi lähialueilta, kun teemakin koskettaa aluetta, Wilkman perusteli.

Pöyhönen suunnitteli paksusta kankaasta pieniä pussukoita ja meikkilaukkuja, kun Wilkman taas loi trikookankaasta erilaisia vaatteita ja asusteita.

– Norppa-aihe on ollut haaveenani jo monia vuosia. Nyt kun tuli mahdollisuus hankkeen tiimoilta se toteuttaa, niin uskalsin lähteä siihen. Ajatuksena oli, että voisi tehdä kaikenlaisia matkamuistoja, Wilkman taustoittaa.

Lisääkin Sininen Saimaa -kuosin mukaisia tuotteita on myynnissä. Niitä ovat tarjottimet, kortit ja Sininen Saimaa -turvesaippua.

– Kävimme Kaarinan kanssa Ähtärissä LehtoPeatin turvekoulutuksissa, jossa opiskelimme turvesaunaa, turvehierontoja ja -hoitoja kokovartalolle. Opiskelimme myös mitä vaikutuksia turpeella on ja miten sillä voidaan hoitaa ja miten sitä voidaan käyttää, Iljin avaa.

Hankkeen kruunaa norppa-aiheista tuotteista koottu Sininen Saimaa -tuotepaketti, johon kuuluu pieni meikkipussukka, käsipyyhe ja erilaisia turvetuotteita. Koska kaikkia yrittäjiä koskevassa hankkeessa piti näkyä jokaisen osaaminen, on yksi korin tuotteista Sininen Saimaa -kääreellä suojattu turvesaippua.

KatinUnelmissa tarjolla on puolestaan turvehoitoja kasvoille, jaloille ja kokovartalolle hieronnan kera.

Asiakkaan luokse turvesaunottamaan

Kauneushoitoa Anisiassa voi ottaa turvehoitoja jaloille ja tulossa on turvehoito selälle ja jaloille. Pakettiin kuuluu rentouttava hieronta.

– Jos asiakkaalla on sauna, niin opiskelimme, kuinka mennä hänen luokseen järjestämään turvesauna. Katson myös, saanko omalle mökilleni järjestettyä turvesaunan, mutta aluksi lähden liikkeelle sillä, että menen asiakkaan luokse, Iljin suunnittelee.

Wilkmanin oma hanke koski uuden verkkokaupan lanseeraamista vanhan tilalle. Uusi verkkokauppa avautui joulukuussa.

– On tullut enemmän tilauksia. Verkkokauppa on selkeämpi ja laajempi kuin aiempi. Nyt pystyn tekemään tarjouksia ja alekoodeja, hän kertoo.